Suomen menestyksekkäin tanssiurheilupari Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö ovat tanssineet vuosien saatossa itsensä suomalaisten sydämiin. Pitkän kilpauran jälkeen he keskittyvät opettamiseen, tuomarointitehtäviin, esiintymisiin sekä huikeita katsojalukuja keräävän Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tekemiseen. Mitä kaikkea tanssi on heille tuonut ja mitä syksyn hulinaan sisältyy?
Alkamassa on uusi TTK kausi, mitä kaikkea se teille merkitsee ja kuinka paljon ohjelma teitä työllistää?
”Uusi TTK-kausi työllistää meitä siten, että Sirpa tapaa tähtiparit viikoittain ohjaussessioissa keskellä viikkoa ennen livelähetyksiä ja minä saavun paikalle sunnuntaisin tekemään tuomarointitehtävän. Myös tuomarit tapaavat parit ennen kauden alkua pari kertaa. Lisäksi tottakai asiaan kuuluvaa promootiotyötä tehdään, kuten lehtihaastatteluita ja kuvauksia, jotka liittyvät tv-ohjelman tekoon. Sirpalla on myös show director roolissa muutamia erikoisnumeroita koreografioitavana. Sirpaa TTK työllistää 16 viikon ajan, itsellä menee noin 12 viikkoa ohjelman tekoon haastatteluiden lisäksi” kertoo Jukka Haapalainen.
Mitä tuleva syksy tuo mukanaan TTKn lisäksi?
”TTKn lisäksi tähän syksyyn sisältyy koreografin työ Turun Kaupunginteatterissa, The Adams Family saa ensi-iltansa 5.9.2025, kaksi päivää ennen TTK-livelähetysten alkua” hän kertoo. ”Ja samalla on jo aloitettu suunnittelemaan seuraavaa isoa musikaaliprojektia, jonka julkaisupäivä on myös 5.9.2025 ja ensi-ilta syksyllä 2026. Sitten on tottakai International Dance Festival Lontoossa syys-lokakuun vaihteessa. TTKn aikana matkustamme ainakin kolmen viikon ajan Helsingin ja Lontoon väliä opetus- ja tuomarointitehtävissä. Sirpa on tällä hetkellä Kiinassa opetusmatkalla, ja minä lähden sinne heti TTK finaalin jälkeen” kertoo Jukka. ”Studion pyörittämisen lisäksi on siis aika monimuotoista menoa opetusten, tuomarointitehtävien ja matkustamisten kanssa. Koko ajan on monta juttua menossa.”

”Meidän ykkösvinkkimme kaikille niille, jotka suunnittelevat tanssin aloittamista on se, että älkää pelätkö kynnystä” sanoo Jukka Haapalainen. ”Ainakin meidän tanssistudiollamme HSDS:llä on kynnys erittäin matalalla, sinne saa tulla kaikki ihmiset, kaikenikäiset ja -kokoiset, ihan kaikki otetaan avosylin vastaan” hän jatkaa. ”Kysymyksessä on tanssikoulu, jossa opetetaan tanssimaan ja siellä saa opetella tanssimaan eikä tarvitse vielä osata yhtään mitään, kun tulee paikalle. Meillä on tanssitunteja aloittelijoista lähtien kaikissa ikäluokissa ja jokaisella tunnilla on kannustava opettaja, joka varmasti tekee kaikkensa, että jokaisen on helppo tulla mukaan. Ja kehityksen mukaan voi valita sitten vaativampia tunteja, kun tuntuu siltä. Tanssi on siitä kivaa, että sitä voi harrastaa omaksi ilokseen, se voi olla tavoitteellista treenaamista kilpaillen soolona, duona tai vaikka latino show ryhmänä, proam tanssia unohtamatta. Tanssiminen on valtavan hyvää liikuntaa, joka toimii sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä”.
Teillä on menestyksekäs kilpailu-ura, joka hakee vertaistaan. Mikä kilpailukokemus on jäänyt teille hienona muistona mieleen?
”Omasta kilpaurasta on jäänyt tosi voimakkaasti mieleen se, kuinka yllättäen se lähti käyntiin ja kuinka valtavasti se vei mennessään. Mieleenpainuvimpana kilpailuna on varmasti Blackpool British Open 1992, jolloin olimme yllättäen finaalin neljäs. Edellisenä vuonna olimme olleet 24 parhaan joukossa ja sitten yllättäen finaalissa. Siitä alkoikin sitten hullunmylly, joka oli kymmenen vuotta finalistina ja joista neljä vuotta mestareina” kertoo Jukka Haapalainen. ”Koko kilpailu-ura oli maailmanlaajuinen ja ympärivuotinen ilman isompia loma-aikoja. Paljon ihania muistoja ja kokemuksia tuolta ajalta on” Jukka jatkaa.

Teillä on paljon valmennettavia ulkomailla, kuinka paljon matkustatte opetustyön puitteissa ja missä käytte eniten?
”Valmennamme ulkomailla pääasiallisesti Lontoossa, joka on meidän kotipaikkamme. Siellä vuokraamme studiotilaa, meillä ei ole Lontoossa omaa studiota. Paljon vierailemme myös Italiassa, Saksassa ja Puolassa ja pitkästä aikaa alkaa olemaan taas opetuskeikkoja myös Kiinassa. Kiina on varmaan suurin markkina-alue tällä hetkellä kilpailukentässä. Uusin kohdemaa meillä on Itävalta, sinne on muuttanut aika suuri ukrainalaisten tanssijoiden ryhmä, joka siellä aktiivisesti harjoittelee” Haapalainen kertoo.

Studionne toimii Helsingissä, miksi juuri Helsinki eikä esimerkiksi Lontoo?
”Meidän studiohankkeemme täällä Helsingissä lähti liikkeelle oikeastaan siitä, että monet tanssikentän tahot – muut kuin kilpatanssijat – ihmettelivät, että miksi meillä ei ole omaa studiota suomessa. Meidän vastauksemme oli oikeastaan aina se, että meillä ei oikein ole aikaa pyörittää studiota, kun meillä on niin voimakas kansainvälinen työkenttä ja paljon matkoja” Jukka Haapalainen valottaa taustaa. ”Mutta sitten meille tarjottiin tuota tilaa, jossa studiomme nyt on ja se lähti sitten siitä liikkeelle. Halusimme avata studion, joka keskittyy ryhmäliikuntaan, alkeistoimintaan, että on tarjolla matalankynnyksen tunteja aloittelijoille. Siihen asti olimme opettaneet Balanssistudiolla, joka perustettiin alun perin ammattilaisille, joilla ei ollut omaa studiota missä opettaa kilpatanssijoita” hän jatkaa. ”Me halusimme mahdollistaa isojenkin massojen opettamisen ryhmämuodossa, omien projektien harjoittelemisen ja esitysten valmistelun rauhassa. Tila tuotiin kuin tarjottimella meille ja päätettiin, että tähän tilaisuuteen tulee tarttua. Lontoossa meillä ei ole ollut haaveena avata omaa studiota koska siellä on niin monta hyvää ja toimivaa studiota nyt” Jukka kertoo tilanteesta.
Miten pääsette irtautumaan töistänne parhaiten, mikä on sopivan rentouttavaa puuhaa kotona ja ehdittekö lomailemaan kunnolla?
”Meillä on ollut hallussamme viimeiset neljä vuotta todella ihastuttava järvenrantatalo tuolla Askolassa, viidentoista kilometrin päässä Porvoosta, jossa voimme viettää aikaa ympäri vuoden. Se on kiva, että se on lähellä Helsinkiä mutta jo matkalla sinne rentoutuu ja on kiva, että on paikka missä on koko ajan jotain näperrettävää” hän kertoo. ”Sinne voi rauhassa eristäytyä. Kun laittaa saunaan tulet niin kyllä siinä rentoutuu. Ja siellä voi tehdä myös sellaisia töitä, joita voi tehdä netissä” Jukka jatkaa. ”Helsingissä asumme Katajanokalla, joten siinä on heti meri vieressä, jonka äärellä on helppo rentoutua. Lontoossa asumme aivan puiston vieressä, joten on helppo uppoutua luonnon keskelle kaupungin vilinästä. Sitä on oppinut löytämään hyvät tavat rentoutua eri paikoissa.”

Mikä on sellainen metafora tai voimalause, joka auttaa eteenpäin hankalissa tilanteissa?
”Tähän on parikin hyvää sellaista, joista muistutamme toisiamme. Varsinkin silloin kun on menossa esiintymään, olemaan muiden katseiden alla, niin muistutan itseäni aina siitä, että meillä tai minulla (riippuu tilanteesta) on varmasti jotain annettavaa. Toinen sellainen on että, asioilla on tapana järjestyä, jotenkin ne aina järjestyvät. Ja jos on vaikka hankala tilanne, ylitsepääsemättömältäkin vaikuttava tilanne, niin tapahtuneelle löytyy aina tarkoitus, jota emme vielä välttämättä ymmärrä” Jukka Haapalainen kertoo.
Teksti: Tero Laakso / tanssimaan.fi
Kuvat: TTK / Katja Tamminen, White on white / Janne Mikkilä, muut Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön kotialbumi
